RSS

Ohi syyskuun, läpi lihattoman lokakuun

Tänään on lokakuun viimeinen päivä ja kuukauden mittaisen blogiuran tehneen (laiskan) blogistin on hyvä käynnistää muisteludiskurssi: oliko tässä mitään järkeä?

Ensinnä lienee tunnustuksen paikka. Söin lokakuussa lihaa kolme kertaa. Kaksi kertaa tarjottuna, sillä en jaksanut käydä pian 70-vuotiaan isäni kanssa keskustelua siitä miksi en syö lihaa tai miksi jonkun ei pitäisi syödä lihaa. Hänen mielestään lihan päivittäinen syöminen on saavutettu linja, jota ei pidä viherpiipertäjille luovuttaman. Kolmas kerta oli puhdas vahinko, sillä luulin ottaneeni kasvisruokaa lounaalla, mutta soossista löytyikin kinkkua. Silti söin huomattavasti vähemmän lihaa kuin normaali kuukautena enkä koe projektin olleen epäonnistunut.

Koska en ole lihaa syövä heteromies ja olen tutustunut kasvisruokien kiehtovaan maailmaan jo ennen lokakuuta, haaste ei tuntunut ylitsepääsemättömältä ja olin koko ajan optimistinen. Silti jännitti keksinkö tarpeeksi ruokalajeja koko kuukaudelle ja miten käy ravintolaruokailun. Reseptejä riitti ja  vähän tuli testattua myös uusia tuttavuuksia, mutta silti kuukausi on lyhyt aika ja raaka-aineita on helppo vaihdella. Pidemmällä aikajaksolla sekasyöjä kohtaisi suurempia haasteita. Ravintolaruokailusta ei sitten jäänytkään niin hyvä maku kuin muusta kuukaudesta enkä käynyt ulkona syömässä sekasyöntikuukauden tapaan.

Lihassa oli ikävä sen helppoutta. Tiedän tarkalleen, missä jauheliha on parhaimmillaan ja miten se tulee valmistaa ja maustaa. Kasvisruokakaan ei ole hankalaa valmistaa, mutta jotenkin sekasyöjälle on tullut sellainen ajatus, että liharuoka olisi helpompaa ja myös nopeampaa. Pari kertaa dagen eftereissä teki mieli pekonin suloista rasvaisuutta ja tuplapihvihampurilaisen täyttävyyttä, mutta sain taisteltua vastaan. Oikein nälkäisenä ja väsyneenä olisin voinut ostaa meetvurstipaketin ja painaa leikkeleet naamaan siltä istumalta, mutta olin liian nälkäinen ja väsynyt menemään kauppaan. Vaikka olisin syönyt lihaa, en todennäköisesti olisi siltikään kauppaan lähtenyt, kyseessä oli vain puhdas mieliteko. Lihan mausta on aina jokin ennakkokäsitys ja se on helpompaa syödä: kasvisruokia maistelee enemmän, koska ei ole muistijälkeä, joka kertoisi miltä sen kuuluu maistua. Uudet maut hurmaavat harvoin ensikerrasta.

Oliko tässä sitten mitään järkeä? Suhtauduin haasteeseen leppoisasti ja uskoin sen sujuvan kuin Calgary '88, jopa siinä määrin, että kyseenalaistin osallistumistani: miksi nyt, voisin tehdä tämän koska tahansa. Hyvä silti, että oli jokin abstrakti ryhmäkuri, sillä mikäli kyseessä olisi ollut vain lupaus itselle, olisin neuvotellut itselleni oikeuden joustamiseen esimerkiksi sinä yhtenä sateisenä päivänä, kun aamulla pyörän takakumi oli tyhjä ja kotimatkalla kastuin ja kotiin tullessa potkaisin varpaan pöydänjalkaan. Ainakin yksilötasolla proggis oli järkevä sikäli, että nyt itsellä on enemmän uskoa siihen, että kasviskokkailu ja -ruokailu sujuu.

Olin etukäteen hiukan huolissani siitä, miten onnistun tekemään täyttävää ja ravitsevaa ruokaa, jotta uudelleen löydetty säännöllinen liikunta ei kärsisi siksi, etten ole syönyt riittävästi. Proteiinia kuitenkin ruoassa oli riittämiin tai ainakaan en huomannut mitään yleisen vireystilan tai jaksamisen heikkenemistä. Kuitenkin, kuten sanottua, kuukausi on sen verran lyhyt aika, että sen aikana onnistuu kokkaamaan vain mukavuusalueellaan, tuttuja reseptejä. Olisi ehkä pitänyt seurata tarkemmin yhteisöllistä atk:ta ja bongailla muiden lihattomien vinkkejä ja ohjeita. 

Raskainta ja typerintä oli ehdottomasti kanssanisäkkäiden kommentointi. Kun kertoi olevansa lihattomalla lokakuulla, toimi lausahdus eräänlaisena katalyyttina sille, että kohta sitä löysikin itsensä selkä seinää vasten karnivoorin haastaessa: mistä sä saat tarpeeks proteiinia, missä on sun aminohapot?! Kuten aiemminkin jossain totesin, safka on arka aihe, koska jokainen syö ja kokee täten olevansa asiantuntija. Individualistisena aikana ihmisillä on myös taipumus nähdä oma kroppansa ja sen toiminta täysin yksilöllisenä, joka ei esimerkiksi tule palvelluksi ravintosuosituksilla, vaan vaatii jotain enemmän. Jos on vakaa käsitys siitä, että oma ruoansulatus ei toimi ja linjat eivät säily ellei syö kolmea kertaa päivässä 150 grammaa nahatonta keitettyä broileria, saattaa kaupunkihipsterin "mä oon lihattomalla" tuntua sodanjulistukselta. Todennäköisesti vannoutuneilla lihansyöjillä on sama tunne kasvissyöjistä: saarna alkaa heti, kun kertoo syövänsä lihaa. Kyse lienee sittenkin enemmän yleisestä ihmisten tarpeesta oikeuttaa ja perustella valintojaan ja kokea omista valinnoista poikkeavat valinnat arvosteluna itseä kohtaan.

Ruokailu on tottumuskysymys. Satakuntalaisessa maalaistalossa 25 vuotta sitten päivän ruoka saattoi aivan hyvin olla keitetyt perunat ja ruskea kastike. Ei mikään varsinainen oodi ravitsemussuosituksille, mutta sellaisella ruoalla minä olen kasvanut. Olin suunnilleen teini-ikäinen kun liha ilmestyi lautaselle joka päivä ja silloinkin se saattoi olla lenkkimakkaraa. Nokia ja nousukausi kohottivat elintasoa niin, että nyt on mahdollista muistaa menneisyys siten, että lihaa on aina syöty, ennen wanhaan vielä enemmän. Kun argumentoidaan sillä, millaista on perisuomalainen ruokailu, olisi toivottavaa olla selvillä hiukan omaa elinikää pidemmästä aikajänteestä. Sata vuotta sitten ihmisiä kuoli aliravitsemukseen ja sosioekonominen luokka määräsi hyvin pitkälle ihmisen ravitsemuksellisen ja terveydellisen tilan. Jos akateeminen historiankirjoitus ei kiinnosta, saisi tässä suhteessa perspektiiviä lukemalla vaikkapa Väinö Linnaa, Kalle Päätaloa tai Paavo Rintalaa.

Mitä sitten tapahtuu huomenna? Tänään valmistetusta kasvissoossista riittää noin puolikkaalle komppanialle, joten vielä huomenna en ainakaan pidä lihaorgioita. Ensimmäisenä (tässä pitäisi ehkä olla hipsut, olenhan langennut kolmesti) liharuokana voisin valmistaa kebabia, koska se vaan on hyvää. Sen jälkeen voisin käyttää ainakin jääkaapissa lojuvat punajuuret ja vuohenjuuston pois, eli elämäni jatkunee kutakuinkin business as usual -meiningillä: silloin tällöin lihaa ja silloin tällöin kasvisruokaa, fiiliksen mukaan. Ruoassa voisi enemmän panostaa laatuun kuin määrään, raaka-ainevalinnoissa myös. 

Aion silti edelleen kieltäytyä tuntemasta pohjatonta syyllisyyttä siitä, että olen sattunut syntymään '80-luvun alussa valkoiseksi tytöksi Suomeen. Syyllisyydentunto on lähtökohtaisesti hyödytöntä ja harvemmin se saa aikaan muutosta, sillä sen alle on helppo hyytyä ja masentua. Yrjö Hailan sanoihin on hyvä päättää: "Syyllisyydentunnon lähtökohtana on dualistinen vastakkainasettelu inhimillisen kulttuurin ja muun luonnon  välillä. Kulttuuri koetaan luonnon vastakohdaksi ja olemukseltaan "epäluonnolliseksi". Dualismi on kuitenkin perusteeton, sillä ei ole olemassa mitään ehdotonta kriteeriä erottaa ihmistoiminnan vaikutuksen alaisia ja luonnostaan tapahtuvia ilmiöitä toisistaan." (Haila 2001, 235)

Sitaatti artikkelista Haila, Yrjö. Syyllisyydentunnon hedelmättömyys. Teoksessa Haila, Yrjö & Jokinen, Pekka (toim.) 2001. Ympäristöpolitiikka. Mikä ympäristö, kenen politiikka.Vastapaino, Tampere.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Kukkakaali-kikhernecurry

Kikherneitä käytetään perinteisesti hummuksen ja falafelien valmistuksessa, mutta mukavasti tämä proteiinipakkaus taipuu myös curryyn, huomaan ma. Kukkakaali on puolestaan niin pirun hyvää, että se taipuu minne vain. Vaikka minulla on omituisia periaatteita, niihin ei kuulu se, että kikherneet kuuluu ostaa kuivina. Koska olen useimmiten impulsiivinen ja pitkäjänteiseen suunnitteluun kyvytön kokkaaja, ostan useimiten GoGreenin Luomu kikherneitä, koska ne ovat käyttövalmiita. Jos pakastimeni ei olisi täynnä puolukkaa, voisin toki valmistaa kuivatuista kikherneistä käyttövalmiita pakkaseen pikkupikkurasioihin. Onneksi on tosi paljon puolukkaa.

Kukkakaali-kikhernecurry (neljälle)
Noin 300 gr kikherneitä käyttövalmiina
300-500 gr kukkakaalia
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
purkki kookosmaitoa
1-2 tl jauhettua juustokuminaa
3 tl currya
1-2 tl inkivääriä
3 rkl persiljaa
yhden sitruunan mehu
hunajaa
chiliä maun mukaan
öljyä

  • Paloittele kukkakaali (saa jäädä roheiksi paloiksi) ja silppua sipulit.
  • Kippaa kasariin öljy, juustokumina, curry ja chili, lämmitä öljyseos, mutta varo polttamasta sitä.
  • Lisää öljyyn sipulit ja kukkakaali ja kuullota. Varo edelleen, etteivät mausteet pala.
  • Lisää kookosmaito, kikherneet, hunaja, inkivääri, persilja ja sitruuna ja anna hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Kikherneet voi lisätä vasta tuon puolen tunnin loppupuolellakin, mutta itseäni ei ainakaan haittaa, että kikherneet hieman maustuvat ja pehmenevät.
  • Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Kannattaa huomioida, että inkiväärin maku potkii parhaiten vasta seuraavana päivänä. Kaveriksi currylle sopivat nuudelit, kuskus, riisi tai ohra.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Kiireisen kokkaajan pelastuksia pt 2

Sattumoisin nappasin kaupasta jo ennen lihatonta lokakuuta koriini Milletin hernerouhetta. Olen nähkääs kuulunut niihin, jotka väittävät harrastavansa ruoanlaittoa, mutta jotka eivät ole koskaan valmistaneet perinteikästä hernekeittoa alusta alkaen. Mutta minulla on syyni. Purkkihernekeitto on ehdottomasti suosikkieinekseni ja pidän sen mausta. Se on ehkä hiukan teollinen, mutta asianmukaisella tuunauksella (sinappi, sipulimurska ja oregano) hernekeiton maku suorastaan hivelee makunystyröitä. Paljon minua hipsterimmät tuttavat, toverit ja kylänmiehet ovat toki suositelleet hernekeiton valmistamista from the scratch jo pitkään, mutta vasta nälkä ajoi porsaan tälle tielle - ja hiukan se sitten oikaisi, tietysti, sehän on sika.

Milletin hernerouheesta saa nimittäin impulsiivinenkin kokki valmistettua hernekeiton juuri sinä päivänä kuin tekee mieli. Hernekeittoa siis. Hernerouhetta kun ei tarvitse tuntitolkulla liottaa ennen käyttöä. Hernerouheesta voi tehdä pihvejä ja pyöryköitä ja sopiipa se korppujauhon tilalle jauhelihapihveihin ja lihapulliinkin.  Jälleenkään en vaivautunut merta edemmäs kalaan, sillä paketissa oli mukana Vanhan Erkin pikarokan ohje, joka on myös Milletin nettisivuilla. Luonnollisesti jätin ohjeessa mainitut lihatuotteet pois ja maustoin suolalla, oreganolla ja pikkunökäreellä sulatejuustoa. Lautasella lisäsin sinappia ja sipulimurskaa.

Hernekeitto oli kyllä aivan erimakuista kuin purkkihernekeitto. Teollisuus ja voimakassuolaisuus jäivät pois ja tilalla oli ihkaoikea herneen maku. Kuitenkin täytyy myöntää, että pieni paha karnivoorini kaipasi rokkaan kinkkua ja sille ominaista savuaromia. Miten kasvissyöjät ryydittävät hernesoppansa? Miten rokkaan lisää rokkia? Hyvää keitto silti oli ja voin lämpimästi suositella.

Millettikään ei ole ilmaissut yhteistyöhalukkuuttaan, mutta kieltäydyn heittämästä kirvestä kaivoon. En toisaalta myöskään lopeta päivätyötäni.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Kiireisen kokkaajan pelastuksia pt 1

Seuraa jälleen mainontaa. Sysmän Luomuherkut ovat sympaattinen, kotimainen luomutuoteperhe ja ne ovat pelastaneet monta ateriaani jo ennen lihatonta lokakuuta. Tuotteita löytyy ihan tavallisten kauppojen ja varmaan myös luomupuotien hyllyiltä ja nettisivujen kautta niitä voi tilata myös suoraan Anita ja Markku Nikin tilalta.

Tältä sivulta löytyvät kaikki Sysmän Luomuherkkujen tuotteet ja näistä olen maistanut kaikkia ja arvatenkin pääaterialle suosittelen luomu viljapihvejä. On tarpeetonta kirjoittaa reseptiä tähän, koska se löytyy täydellisenä viljapihviainespussista enkä ole muokannut ohjetta mitenkään, sillä se on kertakaikkisen maukasta. Viljapihviaines on laktoositon ja munaton.

Ruoan valmistukseen menee keskittymishäiriöisemmältäkin korkeintaan puoli tuntia. Suosittelen. Viljapihviainesta voi käyttää myös perinteisissä jauhelihapihveissä tai lihapullissa korppujauhon asemasta ja kaippa pihviainekseen voisi halutessaan sekoittaa vaikkapa porkkanaraastettakin.

Maku ja tuoksu ovat hämmentävän jauhelihamaisia, luomumausteilla on tosiaan löydetty vallan mainio balanssi. Seuraavaksi aion käyttää pihviä jonkin elämänmarinoiman sunnuntain itsetehtyyn hampurilaisateriaan.

Tuotearvioni on siis positiivinen ja aivan vilpittömästi. Sysmän Luomuherkut eivät ole lahjoneet minua tuotelahjoituksilla. Vielä.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Maailman nopein papukastike

Elämän juoksuhaudoissa älypuhelin kätevässä käsipussukassa vipeltävän, lihansyöntiään vähentävän kaupunkihipsterin kannattaa ehdottomasti hankkia ruokakaappiinsa GoGreenin Luomu papumixiä. Se on nimittäin kiireisen kokkaajan pelastus. Pavut näppärässä tetrassa käyttövalmiina. Ja luomuhommaa! Aijjettä.

Papumixiä käyttäessä vain mielikuvitus ja ruokakaapeista löytyvät muut ainekset ovat rajana, tällä kertaa papumix päätyi kastikkeeseen, jonka kumppanina olivat nuudelit, nuo opiskelijakeittiöiden helppovetoiset hiilarit.

Olisi kiva kirjoittaa, että blogiteksti on tehty yhteistyössä GoGreenin kanssa ja että he ystävällisesti lähettivät minulle papuja, kun kuulivat blogistani, mutta kyllä te varmaan tiedätte, että ihan itse paputetran ostin eikä ole GoGreenistä kuulunut. Vielä. Että kyllä mulle tuotelahjat kelpaa!

Papukastike (neljälle)
1 prk GoGreenin Luomu papumixiä
1 paprika
1 sipuli
öljyä
1prk paseerattua tomaattia
smetanaa
hunajaa
suolaa
oreganoa
basilikaa
chiliä (vahvuuden saapi itse valita)

  • Paloittele paprika ja sipuli ja kuullota ne nopeasti öljytilkassa pannussa.
  • Heitä sekaan pavut (ilman vettä), kuullottele papujakin tovi ja kaada sekaan paseerattu tomaatti.
  • Mausta kastike ja anna muhia noin kymmenisen minuuttia. Muista hunaja, sillä paseerattu tomaatti on aika ärtsäkkää ilman makeutusta ja saattaa aiheuttaa närästystä. Chiliä maun ja sietokyvyn mukaan. Kuitenkin ihan oikeasti voi potkua soossiin laittaa, sillä se tarjoiltaneen nuudeleiden, riisin, ohran tai vastaavan kanssa ja ne taittavat tulisuutta.
  • Viimeistele pikaruokakomeus smetanalla.

Tämäkin kulinaarinen elämys ja huippukeksintö näki mahalaukkuni sisuksen eikä kameraa. Olen epäonnistunut ruokablogisti. Tunnelmaan päästäksenne voitte kurkkia hipstereitä kuvaamassa ruokaansa. 

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Laiskan bloggaajan punajuurilaatikko

Tämän lyhyen blogiurani aikana en voi kuin ihmetellä, miten ihmeessä ihmiset löytävät aikaa päivittää blogejaan jopa päivittäin? Tässähän pitäisi tätä valmistettua sapuskaa kuvatakin, mikä esimerkiksi punajuurilaatikon kohdalla unohtui tyystin. Visuaalisille henkilöille kerrottakoon, että punajuurilaatikko on punaista.

Proteiininlähteeksi laatikkoon päätyi härkäpapurouhe, jonka sain kasvissyöjäystävättäreltä noin suunnilleen myöhäisellä pronssikaudella. Rouhe on jäänyt kaappiin ainakin siksi, että pelkäsin sen käyttäytyvän ruoassa kuin soijarouheen - eli kaikesta tulee sahajauhomaista ja ei-minkään makuista. Jälleen kerran voin todeta olleeni väärässä, joskin on tietysti huomioitava, että punajuuren maku on voimakas ja peittää alleen helposti monenlaista. Pieni pähkinäisyys rouheesta laatikkoon tuli ja sehän ei ole huono asia. Härkäpapu ei ole oikeasti papu, vaan virnakasvi. Netin varassa kasviskokkaava saa eteensä hyvin monenlaista informaatiota härkäpavun esikäsittelystä: joissain lähteissä korostetaan, ettei liotusta ja keittämistä tarvita ja toisissa taas pelotellaan, että härkäpavusta saa ilman em. esikäsittelyä pieniä myrkytysoireita. Härkäpapudiilerini kertoi käyttäneensä rouhetta ihan sellaisenaan, itse päädyin kuitenkin näyttämään rouheelle keitettyä vettä.

Härkäpapu vaikuttaisi nykyisellään olevan hiukan unohdettu raaka-aine, vaikka se Voiman mukaan on ollut valkuaisainepitoisuutensa takia etenkin pula-ajalla erityisen tärkeä eväs.  Samaisen artikkelin mukaan härkäpapu kasvaa komeasti myös Suomessa ja ymmärtääkseni oma härkäpapudiilerini on hankkinut ruoheen suoraan tuottajalta.

Härkäpapurouheesta voisi valmistaa kasvispihvejä, mutta ne taitavat nyt jäädä lokakuusta pois - ellen huomenna intoudu. Tämän härkäpapukokemuksen perusteella uskon kuitenkin, että härkäpapu löytää lautaselleni toistekin.

Punajuurilaatikko (neljälle)
Noin kilo punajuuria
2-3 dl puuroriisiä
1 l maitoa
Noin 1,5 dl härkäpapurouhetta (tai jotakin muuta proteiininlähdettä, soijarouhe sopinee, mikäli se kokkaajalle maistuu)
kolme kananmunaa
2 dl kermaa
suolaa
timjamia
hunajaa
kasvisliemikuutio tai vastaava

  • Kaada härkäpapurouhe vuokaan, johon laatikon teet. Päälle kasvislientä niin, että rouhe kastuu, mutta älä varsinaisesti uita rouhetta.
  • Valmista riisipuuro noin kolmelle henkilölle paketin ohjeen mukaan. Periaatteessa riisit voisi lisätä lootaan raakanakin, mutta jouluisen porkkanalaatikon mehevyyden salaisuus on juuri riisipuuro.
  • Kuori ja raasta punajuuret raakana.
  • Sekoita härkäpapurouhe, riisipuuro ja punajuuriraaste vuokaan.
  • Valmista kananmunista ja kermasta munakerma (kuulostaako tämä irstaalle?), mausta hyppysellisellä suolaa ja reilulla timjamilla. Kaada seos vuokaan, sekoita. 
  • Lorauta koko komeuden päälle vielä pari-kolme lusikallista hunajaa.
  • Kypsennä uunissa 200° ja noin nelisenkymmentä minuuttia.

Tässä olisi nyt kuva punajuurilaatikosta, mikäli olisin muistanut ottaa sen. Elämä on suklaarasia. Joskus on kuvia ja joskus ei. Joskus on vaan se paha täytekonvehti, jossa on kirsikkaesanssia.

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS

Tomaattinen sosekeitto

Kasvissosekeitot ovat täydellisiä syysruokia: väriltään kirkkaita, maultaan selkeitä, viltin alla ryystettäviä. Ollenkaan huono asia ei ole se, että näitä syntyy yleensä kunnon kattilallinen ja särvittävää on useammalle päivälle. Sosekeittojen ongelma lienee tässä ruoka-ajassa niiden hiilaripitoisuus, mutta minähän olen sitä mieltä, että mikään maasta kasvanut ei voi olla ihmiselle huonoa.

Tähän keittoon tuovat proteeinilisää linssit. Linssit ovat ihanan helppo raaka-aine ja fit.fi intoutuu artikkelissaan kirjoittamaan niiden ravintosisällön lähentelevän täydellisyyttä: hyviä hiilihydraatteja, paljon kuituja, vähän rasvaa ja kasvikunnan tuotteelle poikkeuksellisen paljon proteiinia. Hieno juttu. Harmi vain, että koska linssit ovat palkokasvi, en ole koskaan keksinyt kovinkaan monia ruokia joihin sitä käyttää, maku on aika leimallinen. Vähän kuten herne, siitäkään ei liiaksi ruokia keksi. Herneen tapaan linssikin aiheuttaa ilmavaivoja. Keitinveteen voi lirvauttaa ruokasoodaa, joka saattaa ehkäistä kaasuisuutta, mutta saattaa olla, että vaikutukset ovat lähinnä psykologisia.

Tomaattinen sosekeitto (pariksi kolmeksi päiväksi)
viisi porkkanaa
2 dl linssejä
purkki paseerattua tomaattia
purkki kookosmaitoa
suolaa
yrttejä, esim. basilika, timjami, meirami
tarjoiluun raejuustoa, rucolaa ja tuoretta tomaattia


  • Keitä huuhdellut linssit paketin ohjeen mukaan suolavedessä. Ei haittaa vaikka hajoaisivat hiukan. Ylimääräinen neste kaadetaan pois.
  • Keitä kuoritut porkkanat hiukan ylikypsiksi. Säästä keitinvettä, sitä saatetaan tarvita.
  • Yhdistä porkkanat ja linssit (kuumina) ja soseuta.
  • Lisää soseeseen paseerattu tomaatti ja kookosmaito, kiehauta, mutta älä keitä. Mausta suolalla ja yrteillä maun mukaan. Mikäli keitto on makuusi liian paksua, heitä sekaan vielä porkkanoiden keitinvettä. 
  • Lautasella lisää raejuusto, tomaatti ja rucola.
  • Hieman eksoottisemman oloinen (ja pirtsakamman värinen) keitosta tulee, kun porkkanoiden tilalla käyttääkin bataattia. Sosekeitot ovatkin ylipäänsä mukavan muunneltavia ja erilaisia yhdistelmiä kannattaa kokeilla.


  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • RSS