Näytän ottaneen käytännöksi tavan, jossa blogi päivittyy viikottain. No. Geneerisesti lifestyleblogeissa kuuluisi tässä vaiheessa selittää, miksi päivityksestä on vierähtänyt niin kauan ja kuinka paljon mulla silti on rakkautta lukijoille ja niin edelleen. Skippaan tämä vaiheen ja lupaan piakkoin päivitellä viime viikon reseptejä, mutta sitä ennen on sanottava sananen ravintolaruokailun vaikeudesta kasvisruokavaliota noudattaessa.
Nimittäin se on vaikeaa. Ja kasvisruokailijoillehan tämä ei ole uutinen. Olen itsekin kuullut tästä useampaan otteeseen kasvisruokailevilta ystäviltä, tuttavilta ja tovereilta, mutta tämä fakta ei ole niin sanotusti uponnut itselle, sillä on ollut aina mahdollista tilata lihaa. Suoraan sanoen kasvisruoka ei ole ravintoloissa myöskään näyttäytynyt vakavasti otettavana vaihtoehtona, osa-aikakasvissyöjänä on helppo ajatella, että tottahan sitä nyt ravintolassa voi pihvin syödä. Tampereen kokoisessakaan kylässä ravintoloiden kasvisruokavaihtoehdot eivät myöskään lyö laudalta lihavaihtoehtoja, ainakaan niissä paikoissa, missä olen käynyt. Vinkkejä otetaan toki vastaan!
Lihattomalle lokakuulle on osunut muutama ravintolaruokailu ja ne ovat kyllä olleet koko tähänastisen kuukauden ankeimpia ruokailukokemuksia, anteeksi vain. En usko julkisiin vmp-kampanjoihin enkä siihen, että ravintoloitsijat tahallaan suunnittelevat kasvisruoat ei-kiehtoviksi, joten jääkööt ravintoloiden nimet sikseen ja mietittäköön asiaa yleisellä tasolla.
Yläasteen viimeisenä vuonna '90-luvun lopussa kasvisruokavalio alkoi lyödä läpi etenkin tyttöjen keskuudessa, itse olin ilmiössä ulkopuolisena tarkkailijana. On helppo hymähtää silloiselle minälleen, joka mietti, että miten salaatista voi tulla täyteen. En ajatellut ruokaa kovinkaan analyyttisesti enkä tiennyt raaka-aineista paljoa, joten lihaton ruokavalio näyttäytyi minulle vain annoksina, joista oli jätetty liha pois. Se oli ehkä ajan tapa, sillä niin se näytti näyttäytyvän myös suurtalouskeittiöille. Lukiomme kasvisruokailijat elivät ainakin vuosina 1999-2002 porkkanapihvilimbossa, joka siis tarkoitti noin kolmena päivänä viikossa porkkanapihvejä. En muista edes kuulleeni soijasta (sen ihmiselle sopivuudesta voi toki olla montaa mieltä), pavuista, linsseistä tai muista vastaavista proteiinipitoisista kasvisvaihtoehdoista. Kun oma älli lisääntyi ja kiinnostus ruokaan kasvoi, edellämainitut elintarvikkeet tulivat keittiööni jäädäkseen (paitsi soija, monesta syystä) ja jotenkin oletin myös muun maailman muuttaneen tapoja tehdä kasvisruokaa.
Kokemukseni mukaan näin ei kuitenkaan ole, mikä on ihan hullua. Esimerkiksi lounas- ja opiskelijaravintoloissa kasvisruoka on (kokemukseni) mukaan usein omituista sekalaista soossia, jossa näkyy niin porkkanaa kuin sipulia, mutta ei juuri suurta proteiinin lähdettä. Lounasravintolassa ehdin jo ottaa tarjottimen ja kihvelit, mutta etsiessäni kasviskastikkeesta jotain vatsaani aktuaalisesti täyttävää raaka-ainetta päädyin viemään tarjottimen tykötarpeineen takaisin ja ostamaan kaupasta salaattitarpeet. Luulin ravintoloissa isolla R:llä asian olevan toisin, mutta (kokemukseni) mukaan näin ei ole. Esimerkiksi eilinen intialainen noutoruokani oli niin suuri pettymys, että krapulainen humanisti meinasi purskahtaa itkuun. Kastike oli tulinen, mutta sen sisältö suorastaan säälittävä: kaksi puolikasta sipulia, pari puolikkaan nyrkin kokoista palaa kukkakaalia ja puolikas kesäkurpitsa. Komeuden sai naan-leivän ja salaatin kera. Naan-leipä ei pettänyt, mutta salaatti oli yllättäen tismalleen samoja kasviksia kuin kastikkeessa, mutta ilman kastiketta. Mitä ihmettä?
Olen myös nauttinut pari pitsaa pikapitseria -tyyppisissä rafloissa (ei kuitenkaan näitä pitsa 3,90 e paikkoja) enkä ole varma olenko traumatisoitunut niin pahasti, etten kykene lokakuun aikana kokeilemaan edes luottopitserioideni kasvisvaihtoehtoja. Havaintojeni mukaan kasvistäytteisiä pitsoja on listalla aina yksi plus tietenkin fantasia vaihtoehto. Fantasialla saa toki koottua mieleisensä setin, mutta hämmentävän usein esimerkiksi paprika on purkista ja sen koostumus on hiukan ällöttävä eikä makukaan ole kuin tuoreessa. Juustoa tunnutaan iskevän kasvispitsoihin aina enemmän. Pohjan koostumus ei pääse oikeuksiinsa, kun täytteenä ei ole rasvaa valuttavaa lihaa. Ja jos oikein tosisssaan miettii, kasvistäytevaihtoehdot eivät hirveämmin proteiinia sisällä.
Kala voisi olla vaihtoehto, mutta se on hämmentävän usein lohta (jonka alkuperä ei välttämättä ole tiedossa), seitä (WWF:n mukaan sitä on okei syödä, mikäli se ei ole alaskanseitä, mutta muotoiltakoon niin, että se ei kuulu suosikkeihini), tonnikalaa tai katkarapua.
Eipä käy kokoaikakasvissyöjiä kateeksi. Pitäisikö ravintoloille antaa enemmän palautetta? Vai pitäisikö kasvisruokaa tilata enemmän, jotta sitä kehitettäisiin? Onko tämä kenties vain Suomen wings-pääkaupungin vaiva?
Mummon kasvisruoka sarjakuva osoitteesta: http://mummo.sarjakuvablogit.com/files/2009/11/Mummon_kasvisruoka.jpg
0 kommenttia:
Lähetä kommentti