Kiireisen kokkaajan pelastuksia pt 2

Sattumoisin nappasin kaupasta jo ennen lihatonta lokakuuta koriini Milletin hernerouhetta. Olen nähkääs kuulunut niihin, jotka väittävät harrastavansa ruoanlaittoa, mutta jotka eivät ole koskaan valmistaneet perinteikästä hernekeittoa alusta alkaen. Mutta minulla on syyni. Purkkihernekeitto on ehdottomasti suosikkieinekseni ja pidän sen mausta. Se on ehkä hiukan teollinen, mutta asianmukaisella tuunauksella (sinappi, sipulimurska ja oregano) hernekeiton maku suorastaan hivelee makunystyröitä. Paljon minua hipsterimmät tuttavat, toverit ja kylänmiehet ovat toki suositelleet hernekeiton valmistamista from the scratch jo pitkään, mutta vasta nälkä ajoi porsaan tälle tielle - ja hiukan se sitten oikaisi, tietysti, sehän on sika.

Milletin hernerouheesta saa nimittäin impulsiivinenkin kokki valmistettua hernekeiton juuri sinä päivänä kuin tekee mieli. Hernekeittoa siis. Hernerouhetta kun ei tarvitse tuntitolkulla liottaa ennen käyttöä. Hernerouheesta voi tehdä pihvejä ja pyöryköitä ja sopiipa se korppujauhon tilalle jauhelihapihveihin ja lihapulliinkin.  Jälleenkään en vaivautunut merta edemmäs kalaan, sillä paketissa oli mukana Vanhan Erkin pikarokan ohje, joka on myös Milletin nettisivuilla. Luonnollisesti jätin ohjeessa mainitut lihatuotteet pois ja maustoin suolalla, oreganolla ja pikkunökäreellä sulatejuustoa. Lautasella lisäsin sinappia ja sipulimurskaa.

Hernekeitto oli kyllä aivan erimakuista kuin purkkihernekeitto. Teollisuus ja voimakassuolaisuus jäivät pois ja tilalla oli ihkaoikea herneen maku. Kuitenkin täytyy myöntää, että pieni paha karnivoorini kaipasi rokkaan kinkkua ja sille ominaista savuaromia. Miten kasvissyöjät ryydittävät hernesoppansa? Miten rokkaan lisää rokkia? Hyvää keitto silti oli ja voin lämpimästi suositella.

Millettikään ei ole ilmaissut yhteistyöhalukkuuttaan, mutta kieltäydyn heittämästä kirvestä kaivoon. En toisaalta myöskään lopeta päivätyötäni.